Paras hyvästely kuviteltavissa...
Tiedän että suurin osa sarjan faneista seilaa jo uudella mantereella, mutta päätin hankkia pelikokemusta edellisistä salamurhaajista ennen kuin nappaan tomahawkin käteeni.
Ja mikä olisi parempi tapa selvittää edellisten salamurhaajien luonteet ja erikoiskyvyt kuin heidän jäähyväis-pelissään?
Saanen esitellä teille: Ubisoftin vuonna 2011 julkaisema hittipeli Assassins Creed: Revelations.
Peli jatkaa suoraan siitä, mihin viimeosa jätti: Nykyajassa elävä Desmond Miles, joka tutkii esi-isiensä historiaa Animus-nimisellä ohjelmalla, on ajautunut koomaan sen jälkeen kun Apple of Edenin sisässä ollut hologrammi "Juno" pakotti hänet tappamaan Lucy Stillmanin. Pelastaakseen Desmondin järjen muut päättävät lähettää hänet takaisin Animus-ohjelmaan. Animuksen sisällä hän tapaa ennen häntä Animus-ohjelman käyttäneen tajunnan, joka kertoo hänen mielensä olevan hajonnut ja että ainoa tapa korjata asia on jatkaa salamurhaajien muistojen penkomista, kunnes kummallakaan ei ole enempää muistoja.
Animus johdattaa Desmondin seuraamaan 52-vuotiaan Ezio Auditoren muistoja. Neljä vuotta on kulunut siitä kun Ezio surmasi Cesare Borgian. Hän on päättänyt matkata entiseen salamurhaajien linnoitukseen Masyafiin, jonka temppeliritarit ovat hänen yllätyksekseen vallanut. Paetessaan temppeliritareita hän löytää Altairin kirjaston, jossa pitäisi löytyä kaikki temppeliritareiden salaisuudet.
Sen avaamiseen tarvitaan viisi avainta, joista yhden temppeliritarit ovat löytäneet muiden vielä pysyessä selvitämättöminä Konstantinopolin alla. Selvitettyään tämän hän matkustaa Konstantinopoliin etsimään avaimia ennen kuin temppeliritarit löytävät ne kaikki ja avaavat ovet salaisuuksille, joka ei heille kuulu.
Alkuasetelma on luotu ja teräaseet hiottu, joten kilpajuoksu Konstantinopolin vapaasti liikuttavilla kaduilla voi alkaa!
Niinkuin kaikissa muissakin Assasins Creed-sarjan peleissä, Revelationsinkin juoni on erinomainen, täynnä yllättäviä käänteitä ja historiallisia yksityiskohtia mitä ei monesta pelistä löydä. Lopussa pakka menee hitusen sekaisin tekijöiden lisätessä mukaan ensimmäisen sivilisaation johtajien hologrammit, mutta muuten juoni on hyvinrakennettu ja suurimmalle osalle tapahtumista on keksitty järkeenkäypä selitys. Itse en pidä Assassins Creedin sci-fi puolesta, miksei vain voitaisi pelata tavallisena salamurhaajana historian aikakausina? Tämä tietenkin on oma mielipiteeni, ehkä se tuo joidenkin mielestä syvyyttä pelin juoneen.
Piti juonesta tai ei, kukaan ei voi kiistää sitä faktaa, että Assassins Creed on yksi parhaista vapaa maailma-pelisarjoista, mikä on nähnyt päivänvalon. Revelations jatkaa tätä perinnettä ylpeänä: Konstantinopoli on erittäin vapaasti tutkittava ja kaupunkisuunnittelu on sarjan parasta. Brotherhoodin Rooma on ehkä isompi kuin Konstantinopoli, mutta kalpenee kaupunkisuunnitelussa ja liikkumisvapaudessa.
Revelationsin grafiikat ovat hyvät, kaupunkisuunnittelu on mahtavan näköistä, niin kuin hahmomallinnuskin. Pelin grafiikoiden suurin heikkous on kuitenkin hahmojen liikkeet ja eleet: ne näyttävät jäykiltä ja luonnottomilta, mikä tekee jostain välikohtauksissa sietämättömiä.
Mutta se, joka tekee suurimmasta osasta välikohtauksista hyviä, on mielestäni yksi pelin vahvimmista osa-alueista: ääninäyttely. Pelin käsikirjoitus on loistava, jokainen sana mitä henkilöt päästävät suustaan on tarkoin mietitty. Repliikit ovat mielestäni jopa parempia kuin joissakin valkokankaalla, ja välillä tuntuu kuin katsoisi elokuva.
Pelin musiikki on tasavahvaa koko pelin ajan, muttei mitään ylistystä ansaitsevaa.
Suurin osa pelistä pelataan Eziolla mutta pääset myös pelaamaan Ubisoftin alkuperäisellä salamurhaajalla, Altair ibn-La'Ahadilla pelin alussa näkyneessä Masyafin linnoituksessa. Altairilla pelaaminen oli Ubisoftilta erinomainen idea, sillä Konstantinopoliin olisi kyllästynyt nopeasti, jos ei olisi saanut seikkailla henkeäsalpaavassa linnoituksessa, joka oli osoitus erinomaisesta arkitehtuurista, jota Assassins Creedit ovat täyteen pakattu. Altairin lisääminen peliin oli suoraan sanottuna "tuulahdus raikasta ilmaa" pelille, jonka mekaanikat ja maisemat muuten toistavat toisiaan hirveästi.
Toinen tapahtuma, joka esti pelaajaa kyllästymään peliin, oli avainten etsiminen. Hypitpä herkkiä kivenlohkareita pitkin, salamurhasit temppeliritareita tai yritit päästä perille ennen kuin aika loppui, avainten etsiminen toi uudenlaista hauskuutta peliin. Voin sanoa rehellisesti, että avainten etsiminen oli lempikohtani koko pelissä.
Pelissä on myös oma Multiplayer-pelimuoto, jota pelataan temppeliritarin näkökulmasta. Tämä antaa kaverille jotain tekemistä, mutta mielestäni yksinpeli on hauskempaa ja siinä on parempi juoni. Ja voithan aina antaa kaverille ohjaimen kuoltuasi.
Pelin taistelu- ja liikkumismekaanikkassa peliin lisätty koukku pidempiä hyppyjä varten oli erityisesti miellyttävä. Kattojen päällä liikkuminen ja köysien varassa kiitäminen on hauskaa, mutta joissakin kohdissa se tuntuu oudon kömpelöltä. Taistelumekaanikassa taas on paljon parantamisen: se näyttää usein erittäin kömpelöltä, eikä pelissä ole blokki-näppäintä. Counter-hyökkäykset tekee taistelusta liian helppoja, sillä kunhan vain pidit LT:tä pohjassa ja painoit X:ää oikealla hetkellä, et voinut hävitä.
Nautin kyllä joidenkin tappojen aikana tulleista hidastuksista, ne näyttivät siistiltä ja antoivat taistelulle lisäpotkua.
Puuitteistaan huolimatta Revelations on hyvin rakenneltu ja suunniteltu paketti, jossa on monimutkainen juoni, hyvä pelattavuus ja elokuvamainen tunnelma. Se oli myös hyvä jäähyväispeli kahdelle salamurhaajalle, jotka tullaan muistamaan yhden maailman parhaimman juonellisen pelisarjan tuomisesta maailman tietoisuuteen.
Animus johdattaa Desmondin seuraamaan 52-vuotiaan Ezio Auditoren muistoja. Neljä vuotta on kulunut siitä kun Ezio surmasi Cesare Borgian. Hän on päättänyt matkata entiseen salamurhaajien linnoitukseen Masyafiin, jonka temppeliritarit ovat hänen yllätyksekseen vallanut. Paetessaan temppeliritareita hän löytää Altairin kirjaston, jossa pitäisi löytyä kaikki temppeliritareiden salaisuudet.
Sen avaamiseen tarvitaan viisi avainta, joista yhden temppeliritarit ovat löytäneet muiden vielä pysyessä selvitämättöminä Konstantinopolin alla. Selvitettyään tämän hän matkustaa Konstantinopoliin etsimään avaimia ennen kuin temppeliritarit löytävät ne kaikki ja avaavat ovet salaisuuksille, joka ei heille kuulu.
Alkuasetelma on luotu ja teräaseet hiottu, joten kilpajuoksu Konstantinopolin vapaasti liikuttavilla kaduilla voi alkaa!
Niinkuin kaikissa muissakin Assasins Creed-sarjan peleissä, Revelationsinkin juoni on erinomainen, täynnä yllättäviä käänteitä ja historiallisia yksityiskohtia mitä ei monesta pelistä löydä. Lopussa pakka menee hitusen sekaisin tekijöiden lisätessä mukaan ensimmäisen sivilisaation johtajien hologrammit, mutta muuten juoni on hyvinrakennettu ja suurimmalle osalle tapahtumista on keksitty järkeenkäypä selitys. Itse en pidä Assassins Creedin sci-fi puolesta, miksei vain voitaisi pelata tavallisena salamurhaajana historian aikakausina? Tämä tietenkin on oma mielipiteeni, ehkä se tuo joidenkin mielestä syvyyttä pelin juoneen.
 |
| "Kaupunkisuunnittelu on sarjan parasta." |
Piti juonesta tai ei, kukaan ei voi kiistää sitä faktaa, että Assassins Creed on yksi parhaista vapaa maailma-pelisarjoista, mikä on nähnyt päivänvalon. Revelations jatkaa tätä perinnettä ylpeänä: Konstantinopoli on erittäin vapaasti tutkittava ja kaupunkisuunnittelu on sarjan parasta. Brotherhoodin Rooma on ehkä isompi kuin Konstantinopoli, mutta kalpenee kaupunkisuunnitelussa ja liikkumisvapaudessa.
Revelationsin grafiikat ovat hyvät, kaupunkisuunnittelu on mahtavan näköistä, niin kuin hahmomallinnuskin. Pelin grafiikoiden suurin heikkous on kuitenkin hahmojen liikkeet ja eleet: ne näyttävät jäykiltä ja luonnottomilta, mikä tekee jostain välikohtauksissa sietämättömiä.
Mutta se, joka tekee suurimmasta osasta välikohtauksista hyviä, on mielestäni yksi pelin vahvimmista osa-alueista: ääninäyttely. Pelin käsikirjoitus on loistava, jokainen sana mitä henkilöt päästävät suustaan on tarkoin mietitty. Repliikit ovat mielestäni jopa parempia kuin joissakin valkokankaalla, ja välillä tuntuu kuin katsoisi elokuva.
Pelin musiikki on tasavahvaa koko pelin ajan, muttei mitään ylistystä ansaitsevaa.
 |
| Altairin lisääminen peliin oli suoraan sanottuna "tuulahdus raikasta ilmaa". |
Toinen tapahtuma, joka esti pelaajaa kyllästymään peliin, oli avainten etsiminen. Hypitpä herkkiä kivenlohkareita pitkin, salamurhasit temppeliritareita tai yritit päästä perille ennen kuin aika loppui, avainten etsiminen toi uudenlaista hauskuutta peliin. Voin sanoa rehellisesti, että avainten etsiminen oli lempikohtani koko pelissä.
Pelissä on myös oma Multiplayer-pelimuoto, jota pelataan temppeliritarin näkökulmasta. Tämä antaa kaverille jotain tekemistä, mutta mielestäni yksinpeli on hauskempaa ja siinä on parempi juoni. Ja voithan aina antaa kaverille ohjaimen kuoltuasi.
Pelin taistelu- ja liikkumismekaanikkassa peliin lisätty koukku pidempiä hyppyjä varten oli erityisesti miellyttävä. Kattojen päällä liikkuminen ja köysien varassa kiitäminen on hauskaa, mutta joissakin kohdissa se tuntuu oudon kömpelöltä. Taistelumekaanikassa taas on paljon parantamisen: se näyttää usein erittäin kömpelöltä, eikä pelissä ole blokki-näppäintä. Counter-hyökkäykset tekee taistelusta liian helppoja, sillä kunhan vain pidit LT:tä pohjassa ja painoit X:ää oikealla hetkellä, et voinut hävitä.
Nautin kyllä joidenkin tappojen aikana tulleista hidastuksista, ne näyttivät siistiltä ja antoivat taistelulle lisäpotkua.
Puuitteistaan huolimatta Revelations on hyvin rakenneltu ja suunniteltu paketti, jossa on monimutkainen juoni, hyvä pelattavuus ja elokuvamainen tunnelma. Se oli myös hyvä jäähyväispeli kahdelle salamurhaajalle, jotka tullaan muistamaan yhden maailman parhaimman juonellisen pelisarjan tuomisesta maailman tietoisuuteen.
9/10 (Erinomainen)
Grafiikat 8.5
Musiikki 9
Pelattavuus 9
Pelinesittely 9.5
